Ensimmäiset kuukausiajot on ajettu sekä, innokkaimmat aloittaneet omilla ajoillaan jo aiemmin. Vuosikokous on pidetty ja edellinen hallitus jatkaa tällä kaudella.
Tällähetkellä seuraavana tapahtumana on perinteinen Hanskin lenkki – muistoajo toukokuussa. Toivotaan lämmintä ja kuivaa ajokautta. Nähdään tienpäällä ja tapahtumissa.
Reitti on tuttuun tapaan n. 90km ja puolessa välissä on ruokailutauko. Ruokailu sisältyy osallistumismaksuun.
Osallistumismaksu (sis. myös osallistumistarran) 20€, joka maksetaan Tuusulanjärven Tunarit ry:n tilille: FI74 5092 0920 5101 28. Viestiin ”Hanskin lenkki 2025” + ajajan nimi. Maksun voi suorittaa myös paikanpäällä mutta, varaathan tasarahan. Ennakkomaksu/ -ilmoittautuminen suotavaa jotta, pystymme arvioimaan ruokatarpeet ym.
Huolehdithan että ajokkisi on tieliikennelain edellyttämässä kunnossa sekä, liikennevakuutettu.
Vuosi on vaihtunut ja kevättä sekä, valoa kohti mennään. Vielä on hyvää aikaa laittaa harrasteajoneuvot kesäkuntoon. Hyvää Uutta Vuotta 2025 ja turvallisia kilometrejä tulevalle kaudelle. Nähdään.
Tuusulanjärven Tunarit ry järjestää Hannu Heikkosen muistoajon #2, Hanskin Lenkin 6.5.2023. Matka n. 90km. Lähtö Tunarilasta klo.10:00 / Rajalinnantie 18, Kellokoski. Osallistumismaksu 20€, maksetaan yhdistyksen tilille Tuusulanjärven Tunarit ry FI74 5092 0920 5101 28 . Osallistumismaksuun SISÄLTYY ruoka sekä tapahtumatarra. Matkalla mahdollisuus omakustanteiseen kahvitteluun.
Kohta koittaa jälleen kauan odotettu kevät ja uusi ajokausi. Toki tätä kirjoittaessa on maassa vielä paljon lunta ja äskettäin satoi vielä lisää. Mutta, ei anneta sen masentaa. Vielä on aikaa saattaa mopedit ajokuntoon viimeistä silausta myöden. Mikä sen mukavampaa kuin, tieliikennekelpoisella mopolla huristelu kesäisissä maisemissa.
Alle kerätään vuoden 2023 tulevia tapahtumia, joissa on suuri mahdollisuus törmätä Tunareihin. (listaa/linkkejä päivitetään kun tapahtumia tulee lisää).
Tule nykäisemään hihasta ja jutustelemaan. Nähdään.
TOUKOKUU
6.5. Hanskin Lenkki, (TuTu ry.)
19.5. Kauniala-ajo, (yhteislähtö Helsingin Kauppatorilta) (Hallan Papat ry)
KESÄKUU
4.6. Classic Vesijärvi, Lahti (Kalevi Heikkinen)
HEINÄKUU
2.7. Classic Pulkkilanharju-kierros, Lahti (SaMoHa ry.)
2022 Toukokuussa ajettiin jälleen Kauniala-ajo, joka oli järjestyksessään jo 20.
Kosteankoleasta säästä huolimatta matkaan lähti 45 säästä piittaamatonta mopedistia. Tälläkertaa varojen keruun kohde ei ollut enää Kaunialan sairaalan veteraanit vaan, sairaalan pyynnöstä, kerätyt varat lahjoitettiin Ukrainan lasten hyväksi. Veteraaneille saimme kuitenkin viihdykettä päivään, saapuessamme paikalle mopoinemme.
Kiitos kaikille osallistuneille sekä lahjoittaneille.
Toukokuussa ajoimme edesmenneen 1. perustajajäsenemme Hannun muistoajon. Ajo oli järjestyksessään ensimmäinen. Ajankohta sijoittui Hannun syntymäpäivälle.
Reitti kulki jo aikoinaan Hannun suunnittelemia jälkiä joita lenkkien vetäjämme Seppo oli muokannut, ruokailumahdollisuuksineen kaikkineen. Reitin pituudeksi tuli n. 86km.
Ajoon lähdettiin aurinkoisessa kevätsäässä ja letkassa oli 25 mopedia. Reitti kulki Kellokoskelta Järvenpään kautta Pornaisiin (Racepointilla kahvitauko), Nummisiin ja pieni pätkä Lahdentien vartta Mäntsälään, puutarhamyymälä Kivapihan tiloihin, joihin oli järjestetty lenkin ruokailupiste.
Ruokailun jälkeen suuntasimme Hirvihaaran, Ohkolan, Keravanjärven sekä Nuppulinnan kautta takaisin Kellokoskelle.
7.5.2022 – Tuusulanjärven Tunarit ry. järjestää ensimmäisen Hanskin Lenkin. Ajo on suunniteltu muistoajoksi keskuudestamme poistuneen perustajajäsen numero 1, Hannu Heikkosen muistoksi.
Ajo on kaavailtu vuosittain ajettavaksi ja tämä korvaisi jo historiaan jääneen Perinne Pörinät tapahtuman.
Matka tulee olemaan noin 75km ja ajoon lähdetään klo. 10:00 Tunareiden hallilta, Kellokoskelta. Paluu samaan osoitteeseen n. klo. 16:00.
Osallistumismaksu on 20€, joka maksetaan yhdistyksen tilille (Tuusulanjärven Tunarit ry) FI74 5092 0920 5101 28 . Kirjota maksun viestiin nimesi ja ”Hanskin Lenkki 2022”. Hintaan sisältyy ruokailu noin matkan puolivälissä, sekä tapahtumatarra.
Vuosi 2022 on jo pitkällä menossa. Covid-rajoituksia on purettu ja sehän tarkoittaa mm. kesäisiä tapahtumia.
Tunareissa on vuosikokous pidetty ja sääntömääräiset asiat käsitelty ja uusi hallitus pääsee työstämään tulevaa toimintaamme.
Virallisia tapahtuma osallistumisia emme ole päättäneet mutta, listataan tähän alle kesän jo tässävaiheessa tiedossa olevia tapahtumia, joissa voi mahdollisesti Tunareita bongata mopoineen.
Listaa päivitetään kun sopivia tapahtumia löytyy.
Nähdään.
TOUKOKUU
1.5. Vappuajo (??) – Järvenpää / Tuusula
7.5. Hanskin lenkki – TuTu ry:n järjestämä
14.5. Tiilitehdas Cruising – Jokela / Tuusula
15.5. Classic Pulkkilanharjunkierros – Lahti / SaMoHa ry.