SOLIFER TS-50S

Lahjoitusprojekti

Lähtötilanne
Kuva: T & A Hytti

”Mutkien kautta”, Tunareille tuli mopon moottorin kunnostuspyyntö. Moottori oli 4-vaihteinen TOMOS. Puheenjohtaja Petri soittikin allekirjoittaneelle ja sai suostuteltua mukaan tehtävään.

Mopon omistaa 15v. poika, joka on saanut mopon haltuunsa edesmenneen ukkinsa kuolinpesältä. Poika oli (äitinsä avustuksella) yrittänyt saada mopoa käyttökuntoon, siinä kuitenkaan onnistumatta. Moottori noudettiin Tunaritallille jossa aloitettiin purkutoimet. Mopo oli seissyt vuosikaudet käyttämättömänä joten, kadonnutta käyntiä ei tarvinnut kaukaa hakea. Kaasutin sisältä hapettunut/likainen/tukossa, sytytykset pielessä, vanhaa mäntääkin joku joskus oli käynyt viilailemassa. Laakeritkin olivat melko järkyttävässä kunnossa. Moottoriin uusittiin kuluvat osat.

Tässä välissä oli noudettu tallille myös koko mopo. Selvisi että mopo on Solifer TS-50S joka on TS-50 mallin seuraaja, eroten edeltäjästään muovitankkeineen/sivuposkineen ja lokasuojineen. TS-50 taas perustuu Solifer SM-malliin, poiketen SM:stä etu-/takajousituksen osalta joka on Paiolin valmistama. Muovia tässä on vain etulokasuoja. Moottoreina näissä kaikissa on 4-vaihteinen TOMOS.

Aluksi moottori kunnostettiin omistajien kustannuksella mutta, kuten yleensä, mopohan lähtee ns. käsistä ja mukaan projektiin tuli Markus, joka ehdotti että, kävisimme koko mopon läpi ja että kulut korvaisi kerho. Näin tehtiin (hallituksen hyväksymänä) ja mopo kunnostettiin lahjoituksena/yllätyksenä heille.

Osat myi Finmopo Oy (www.finmopo.fi). Kiitokset myös Tuusulan hitsauspalvelu Oy:lle (www.patento.fi). Saimme käyttää tiloja hiekkapuhallukseen ja pulverimaalaukseen.

Lopullinen luovutus tapahtuu kun kuski saa mopoajokortin taskuun.

Maaliskuu 2021 – Marko –

Vuosi 2020

Vuosi 2020, oli kaikkine rajoituksineen ja peruutuksineen melko tapahtumaköyhä. Kaikesta huolimatta, pystyimme pitämään jonkinlaista mopoilutoimintaa yllä.

Tässä hieman yhteenvetoa mitä teimme vuonna 2020. Näiden lisäksi ajoimme kuukausiajomme joka kuun 1. tiistai.

Toukokuu

Ajokauden aloitimme perinteisesti Vappuajolla, 1. toukokuuta.

Vappuajon lähtötunnelmissa.

Toukokuun 23. ajoimme MoKa ry:n ”reviireille” Hyvinkäälle.

Kehäkujan Teboil, Hyvinkää.

Kesäkuu

Kesäkuussa (7.6.) Kalevi Heikkinen järjesti kuin järjestikin Classic Vesijärven kierroksen. Tämä oli rajoitetulla osallistumisella ja kierroksesta puuttui järjestetty ruokailu Viitailassa. Tunareita reissussa taisi olla 6. Syksyllä olisi luvassa toinen kierros.

Vesijärvi Classic Vol.1

13.6. läksimme Nummenkylän ST1:ltä kohti Hyvinkäätä. Meidät oli kutsuttu kolmen kerhon ”klassikkomopomiittiin”. Hyvinkäältä ajoimme Mommilan kyläkaupalle, jossa seuraamme liittyi SaMoHa ry:n porukat. Yhteensä kaupalla meitä oli 35.

Mommilan kyläkaupalla.

Vuonna 2020 pidimme seurahistoriamme ensimmäisen kerran vuosikokouksemme ulkotiloissa.

27.6. Ajoimme MoKa ry:n kera Sipoon Boxiin, nauttimaan Box Cafe & Grillin herkuista. Letkaan saatiin 23 mopoa.

Box Cafe & Grill, Sipoo.

Heinäkuu

Heinäkuu on yleensä ollut se hiljaisin kuukausi koska, useat kerhon jäsenet viettävät lomiansa kuka missäkin.

Vuosi 2020 oli Tuusulalle 377. juhlavuosi ja Raimo Stenvall oli ideoinut klassikko ajoneuvoille Juhla-ajo lenkin 22.7. Keli oli viileähkö, mutta kuiva. Tunareista mukaan saatiin 14 mopedia, sekä 1 traktori.

Tuusula 377 Juhla-ajon tauko Kellokoskella.

Elokuu

Elokuussa olikin sitten pörinää pytyissä.

Kuukausi aloitettiin 9.8. jo perinteeksi muodostuneella MoKa ry:n Kytäjänkierroksella . Tänä vuonna oli järjestyksessään 6. kerta. Matkaan lähti 120 mopedistia, joista 13 oli Tunareita.

15.8. oli pari tapahtumaa päällekkäin. Vanhan Unkan GrilliCruising jossa oli ilmeisesti muutama Tunari paikalla. Samaan aikaan Loviisassa, paikalliset mopoporukat, Loviisan seudun mopedistit olivat järjestäneet ensimmäisen tapahtumansa. Täällä mukana 4 Tunaria.

19.8. oli suunniteltu helppo ajoreitti, johon uusille jäsenillemme osallistumiskynnystä oli madallettu. Harmiksemme yhtään uutta jäsentä ei letkaan ilmestynyt joten, tästä tuli sitten ”wanhojen kertausharjoitukset”. Kävimme Hyvinkään torilla, mobilistien kokoontumisessa.

22.8. ajettiin Tunareiden oma Perinne Pörinät ajolenkki. Koronarajoituksista johtuen, tämä oli kutsutapahtuma, johon saatiin muista kerhoista muutamia osallistujia.

Lisäksi elokuussa viettivät lomaansa jäsenet Seppo ja Johanna. He levittivät kaksitahtisav… eikun, Tunareiden näkyvyyttä mopoillessaan Kittilän suunnalla.

Syyskuu

Syyskuun alussa (6.9.) oli Kalevi Heikkisen toinen Classic Vesijärvi-kierros. Tällä kierroksella oli myös järjestetty ruokailu Viitailaan. Mukana 4kpl Tunareita. Kokonaisuudessaankin vain n. 100 mopedistia mukana.

26.9. ”Virallisen” ajokauden päätteeksi ajoimme päätösajon Kaukasten Myllykylän uimapaikalle makkaranpaistoon. Tälläkertaa saimme mukaan hulppeat 21 mopoharrastajaa. Hieno päätös kaudelle.

Kuvia ja juttuja löydät lisää kerhon Facebook sivuilta sekä Instagramista. Laitathan seurantaan.

Loppuvuosi 2020

Tästä eteenpäin liikenteessä saattoi nähdä yksittäisiä Tunareita kelien salliessa. Valtaosan siirtyessä talvimoodiin, siirtäen mopedinsa säilytykseen tai sitten aloittivat mopojensa kunnostuksen.

Ennen vuodenvaihdetta tallilla valmistui upea Solifer SM -79. Tästä innostuneena parin muunkin Soliferit meni osiksi, hiekkapuhallukseen ja maalaukseen. Tällähetkellä nämä vielä työnalla. Tallilla onkin ollut kiitettävästi tohinaa. Katsotaan keväällä mitä kaikkea ulos tulee.

Solifer SM -79.

Kiitos kaikille vuodesta 2020 ja hyvää (parempaa) uutta vuotta 2021.

Nähdään !!

MK 22.1.2021