Vuosi 2020

Vuosi 2020, oli kaikkine rajoituksineen ja peruutuksineen melko tapahtumaköyhä. Kaikesta huolimatta, pystyimme pitämään jonkinlaista mopoilutoimintaa yllä.

Tässä hieman yhteenvetoa mitä teimme vuonna 2020. Näiden lisäksi ajoimme kuukausiajomme joka kuun 1. tiistai.

Toukokuu

Ajokauden aloitimme perinteisesti Vappuajolla, 1. toukokuuta.

Vappuajon lähtötunnelmissa.

Toukokuun 23. ajoimme MoKa ry:n ”reviireille” Hyvinkäälle.

Kehäkujan Teboil, Hyvinkää.

Kesäkuu

Kesäkuussa (7.6.) Kalevi Heikkinen järjesti kuin järjestikin Classic Vesijärven kierroksen. Tämä oli rajoitetulla osallistumisella ja kierroksesta puuttui järjestetty ruokailu Viitailassa. Tunareita reissussa taisi olla 6. Syksyllä olisi luvassa toinen kierros.

Vesijärvi Classic Vol.1

13.6. läksimme Nummenkylän ST1:ltä kohti Hyvinkäätä. Meidät oli kutsuttu kolmen kerhon ”klassikkomopomiittiin”. Hyvinkäältä ajoimme Mommilan kyläkaupalle, jossa seuraamme liittyi SaMoHa ry:n porukat. Yhteensä kaupalla meitä oli 35.

Mommilan kyläkaupalla.

Vuonna 2020 pidimme seurahistoriamme ensimmäisen kerran vuosikokouksemme ulkotiloissa.

27.6. Ajoimme MoKa ry:n kera Sipoon Boxiin, nauttimaan Box Cafe & Grillin herkuista. Letkaan saatiin 23 mopoa.

Box Cafe & Grill, Sipoo.

Heinäkuu

Heinäkuu on yleensä ollut se hiljaisin kuukausi koska, useat kerhon jäsenet viettävät lomiansa kuka missäkin.

Vuosi 2020 oli Tuusulalle 377. juhlavuosi ja Raimo Stenvall oli ideoinut klassikko ajoneuvoille Juhla-ajo lenkin 22.7. Keli oli viileähkö, mutta kuiva. Tunareista mukaan saatiin 14 mopedia, sekä 1 traktori.

Tuusula 377 Juhla-ajon tauko Kellokoskella.

Elokuu

Elokuussa olikin sitten pörinää pytyissä.

Kuukausi aloitettiin 9.8. jo perinteeksi muodostuneella MoKa ry:n Kytäjänkierroksella . Tänä vuonna oli järjestyksessään 6. kerta. Matkaan lähti 120 mopedistia, joista 13 oli Tunareita.

15.8. oli pari tapahtumaa päällekkäin. Vanhan Unkan GrilliCruising jossa oli ilmeisesti muutama Tunari paikalla. Samaan aikaan Loviisassa, paikalliset mopoporukat, Loviisan seudun mopedistit olivat järjestäneet ensimmäisen tapahtumansa. Täällä mukana 4 Tunaria.

19.8. oli suunniteltu helppo ajoreitti, johon uusille jäsenillemme osallistumiskynnystä oli madallettu. Harmiksemme yhtään uutta jäsentä ei letkaan ilmestynyt joten, tästä tuli sitten ”wanhojen kertausharjoitukset”. Kävimme Hyvinkään torilla, mobilistien kokoontumisessa.

22.8. ajettiin Tunareiden oma Perinne Pörinät ajolenkki. Koronarajoituksista johtuen, tämä oli kutsutapahtuma, johon saatiin muista kerhoista muutamia osallistujia.

Lisäksi elokuussa viettivät lomaansa jäsenet Seppo ja Johanna. He levittivät kaksitahtisav… eikun, Tunareiden näkyvyyttä mopoillessaan Kittilän suunnalla.

Syyskuu

Syyskuun alussa (6.9.) oli Kalevi Heikkisen toinen Classic Vesijärvi-kierros. Tällä kierroksella oli myös järjestetty ruokailu Viitailaan. Mukana 4kpl Tunareita. Kokonaisuudessaankin vain n. 100 mopedistia mukana.

26.9. ”Virallisen” ajokauden päätteeksi ajoimme päätösajon Kaukasten Myllykylän uimapaikalle makkaranpaistoon. Tälläkertaa saimme mukaan hulppeat 21 mopoharrastajaa. Hieno päätös kaudelle.

Kuvia ja juttuja löydät lisää kerhon Facebook sivuilta sekä Instagramista. Laitathan seurantaan.

Loppuvuosi 2020

Tästä eteenpäin liikenteessä saattoi nähdä yksittäisiä Tunareita kelien salliessa. Valtaosan siirtyessä talvimoodiin, siirtäen mopedinsa säilytykseen tai sitten aloittivat mopojensa kunnostuksen.

Ennen vuodenvaihdetta tallilla valmistui upea Solifer SM -79. Tästä innostuneena parin muunkin Soliferit meni osiksi, hiekkapuhallukseen ja maalaukseen. Tällähetkellä nämä vielä työnalla. Tallilla onkin ollut kiitettävästi tohinaa. Katsotaan keväällä mitä kaikkea ulos tulee.

Solifer SM -79.

Kiitos kaikille vuodesta 2020 ja hyvää (parempaa) uutta vuotta 2021.

Nähdään !!

MK 22.1.2021

Tunarit ajossa 2019

2019 Tapahtumia joissa voit bongata Tunarit

27.4.   Kivapiha – tapahtuma  (Kivapiha, Mäntsälä)  Tunareita paikalla                 n. klo. 10-13.  (linkki)

1.5.        XV Wapun Silliaamiainen (LC Järvenpään Jannet ry) + TuTu:n                      kuukausiajo  (linkki)

7.5.        TuTu:n kuukausikokoontuminen / -ajo

25.5.    Kauniala-ajo (Lähtö Tunarilasta klo. 09:30 – J:pään Scandicilta                  klo. 10:15 – Kaunialassa n. klo. 14:00)

25.5.    Vanhis Cruising 2019 – Rantapuisto  (Old Spark garage)  (linkki)

2.6.       Classic Vesijärvi – Messilä, Lahti  (pdf)

4.6.        TuTu:n kuukausiajo (Järvenpään Teboililta klo. 18:00)

28.-30.6.    Valtakunnalliset Veteraanimopedipäivät, Vääksy Tallukka                   (Samoha ry)  (pdf)

2.7.        TuTu:n kuukausiajo (Järvenpään Teboililta klo. 18:00)

6.8.        TuTu:n kuukausiajo (Järvenpään Teboililta klo. 18:00)

11.8.      Klassikkomopojen 5. Kytäjänkierros (MoKa ry), Hyvinkää                        (linkki)   Lähtö J:pään Teboililta klo. 08:30

11.8.      Sepänmäen Maalaismarkkinat, Hirvihaara Mäntsälä ( kuva )  Lähtö J:pään Teboililta klo. 09:00

17.8.      GrilliCruisinki Vanha Unkka, Tuusula  (linkki)   Lähtö J:pään Teboililta klo. 10:00

24.-25.8.      Trial / Enduro Scramble, HyMK ry, Hyvinkää  ( kuva )

31.8.-1.9.       Rauta ja Petrooli, Riihimäen messupuisto  ( linkki ) . Tunarit paikalla la 31.8. (Lähtö J:pään Teboililta klo. 08:00)

 

Päivitetty:  4.9.2019/MK